Virikettä vanhuksille

Mielekästä ja aktivoivaa virikettä vanhuksille

20.12.2024

Gubbe järjestää mielekästä, monipuolista ja aktivoivaa viriketoimintaa vanhuksille koko Suomessa!

Oman luottoystävän kanssa ikäihminen pääsee esimerkiksi

  • jumppaamaan,
  • käymään teatteriesityksessä tai konsertissa,
  • ulkoilemaan,
  • osallistumaan tapahtumiin,
  • musisoimaan,
  • käymään asioilla kaupungilla tai
  • jatkamaan vanhaa, rakasta harrastusta.

Gubben toiminnan lähtökohta on auttaa ikäihmistä elämään onnellisempi ja aktiivisempi vanhuus. Jokainen vanhus ansaitsee merkityksellisyyttä ja hauskaa tekemistä elämäänsä, sillä yli kolmannes suomalaisista eläkeläisistä kärsii yksinäisyydestä. Yksinäisyydellä tiedetään olevan kielteinen yhteys hyvinvointiin, toimintakykyyn ja terveyteen – se voi aiheuttaa jopa ennenaikaista kuolleisuutta.

Jokainen Gubbe-käynti räätälöidään ikäihmisten ja omaisten toiveiden mukaisesti. Gubbe-avustajat lähtevät mielellään seuraksi kulttuuritapahtumiin tai elokuviin, pelaavat muistia aktivoivia korttipelejä tai järjestelevät vaikka ikäihmisen vanhoja valokuvia. Tärkeä osa Gubbe-käyntejä on ulkoilu ja jumppailu, jota toteutetaan ikäihmisen toimintakyvyn mukaan.

Gubbe tarjoaa myös omaishoitajille mahdollisuuden hengähdystaukoon, sillä järjestämme myös säännöllistä omaishoidon sijaistusta.

Tilaa Gubben palvelu ja varmista, että rakas ikäihminen pysyy aktiivisena ja saa iloa luottoavustajan säännöllisistä käynneistä! Gubben palvelu räätälöidään aina ikäihmisten ja omaisten toiveiden mukaisesti.

Jutellaan tarpeistanne ja suunnitellaan yhdessä juuri teille sopiva palvelu.

Palvelun aloitus onnistuu tyypillisesti alle viikossa.

Varaa palvelun kartoituspuhelu

Lue lisää